Viivi Mahlakaarto
Kuka minä olen
Yrityksen takaa löytyy iloinen ja sosiaalinen vuonna 1997 syntynyt nuori naisenalku.
Nimeni on Viivi Mahlakaarto.
Mistä kaikki sitten lähti?
Aloitin hevosalan opiskelut syksyllä Pudasjärvellä 2013. Koulusta valmistuin 2016 ratsastuksenohjaajaksi. Vielä koulu aikana pidin tunteja yhdellä tallilla muutamana päivänä. Koulun jälkeen rupesin miettimään mitä haluan seuraavaksi. Tiesin että hevosalalla ei hirveästi töitä ole, joten päätin lähteä opiskelemaan media-alaa Kajaaniin. Koulutuksen aloitin 2016 elokuussa ja valmistuin toukokuussa 2017 media-assistentiksi. Kouluaikana pääsin mukaan huikeisiin projekteihin mm. Lavastajaharjoittelijaksi tuntematon sotilas – elokuvaan.
Yritysidea lähti liikkeelle siitä, kun halusin tehdä työtä enemmän yksityisille henkilöille ilman toista yrittäjää, sekä työtä mistä oikeasti pidän. En vain osannut päättää kumpaa haluan enemmän: hevospalveluita vai valokuvausta. Yksinkertainen ratkaisu: yhdistän kaksi täysin eri alaa saman yrityksen alle. On mahtavaa, kun saa tehdä työtä mitä rakastaa!
Toimin joka tilanteessa aina asiakaslähtöisesti ja olen saanut paljon positiivista palautetta yrityksestäni.

”Tee työtä mitä rakastat” on sanonta. Mitä minä rakastan? Asiakaspalvelua, hevosia, valokuvaamista, taidetta. Kaikki samassa yrityksessä.